Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry

Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry

4. päivä KL:ssä; Batu ja Dark Caves, Botanical Garden ja vuoristorataa!

Oli synkkä ja myrskyinen talviyö. Tai no, ei sittenkään, olemmehan me sentään Kuala Lumpurissa. Aamu siis valkeni erittäin hikoistavana, mutta sehän ei menoa haitannut. Aamupalan jälkeen suuntasimme nokkamme kohti Batu (”kivi”) Cavesia. Batu Caves on paikallinen hindutemppeli, joka sijaitsee tuhansia vuosia vanhan luolan sisällä. Luolaan pääsi kapuamalla pitkiä ja jyrkkiä portaita pitkin poikkoillen apinalauman välissä. Allu onnistui saamaan siunauksen temppelissä,…

Suurlähetystö, akvaario sekä Petronas Towerin lähistö vol. 2

Kello on nyt 00:59 paikallista aikaa lauantaina 27.11., kun tätä blogipäivitystä aloittelemme. Eli kuten aiempienkin päivitysten kanssa, työstetään tämäkin päivitys seuraavan päivän puolella aamuyöstä blogin tapahtumapäivään nähden. Kolmas päivä Kuala Lumpurissa ja neljäs excupäivä alkoi aamuvarhain excuryhmän suunnatessa taksilla, eli paikallisittain “teksilla”, kohti Suomen suurlähetystöä. Paikan päällä meitä odotti useampi Suomen suurlähetystön työntekijä, mukaan lukien suurlähettiläs itse sekä aikanaan Lappeenrannan yliopistosta…

Lintu- ja perhospuistoja sekä kiertelyä Central Marketilla

Otetaanpa aluksi komento takaisin, sillä Kuala Lumpurista saa sittenkin alkoholijuomia kohtuulliseen hintaan, eli 4 MYRriä / viinapullo. Kolmas excupäivä starttasi excuryhmän suunnatessa Kuala Lumpurin lintupuistoon, jossa vastassamme oli muun muassa lukuisia paikallisia siivekkäitä otuksia, apinoita, kaloja, varaaneja sekä lintuesitys. Puiston lähellä sijaitsivat myös seuraavat vierailukohteet, orkideapuisto, johon teimme pikaisen botanistivierailun, sekä perhospuisto, täynnä lisää siivekkäitä. Perhospuistossa kohtasimme perhosten lisäksi lisää kaloja,…

Ensimmäinen yö Kuala Lumpurissa

Kello on nyt 01:03 paikallista aikaa torstain 26.11. puolella, kun aloitamme postauksen kirjoittamisen hotellihuoneessa. Vaikka matka on vasta alussa, on jo monia kulttuurishokkeja ja erilaisuuksia jo huomattu. Suurimpana järkytyksenä huomasimme että muihin kustannuksiin (esim. ravintolaruoka) verrattuna alkoholijuomat maksavat täällä todella paljon. Onneksi jotkin ryhmäläiset olivat varautuneet tilanteeseen. Tiistaiaamuna kello 09:55 ensimmäinen yhteinen lentomme lähti Helsingistä Kööpenhaminaan. Parin välilaskun ja useamman…

fiFinnish