Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry

Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry

Suurlähetystö, akvaario sekä Petronas Towerin lähistö vol. 2

Kello on nyt 00:59 paikallista aikaa lauantaina 27.11., kun tätä blogipäivitystä aloittelemme. Eli kuten aiempienkin päivitysten kanssa, työstetään tämäkin päivitys seuraavan päivän puolella aamuyöstä blogin tapahtumapäivään nähden.

Kolmas päivä Kuala Lumpurissa ja neljäs excupäivä alkoi aamuvarhain excuryhmän suunnatessa taksilla, eli paikallisittain “teksilla”, kohti Suomen suurlähetystöä. Paikan päällä meitä odotti useampi Suomen suurlähetystön työntekijä, mukaan lukien suurlähettiläs itse sekä aikanaan Lappeenrannan yliopistosta valmistunut ympäristö- ja energiatekniikan diplomi-insinööri, joka nykyään asuu Kuala Lumpurissa. Tunnelma suurlähetystössä oli kotoisa ja rauhallinen.

Excuryhmä esitti suurlähetystövierailun aikana lukuisia kysymyksiä. Keskustelimme muun muasssa Kaakkois-Aasian ympäristöongelmista ja tämän hetkisen kansainvälisen tilanteen vaikutuksesta Malesian alueeseen. Tämän lisäksi keskustelua käytiin suurlähettilään ja konsulttien toimenkuvista sekä työpäivistä. Sekä paikallisten asukkaiden koulutus- ja elintasosta. Sekä paikallisista pankkiautomaateista. Sekä viisumeista Suomeen. Sekä terroristien oleskelusta Malesiassa ilman, että ne pommittaa paikkoja (paitsi Isis, joka rikkoo vanhaa terroristikäytäntöä). Sekä durian-hedelmästä, joka on suurlähettilään mukaan ehdottomasti kokeilemisen arvoinen (tästä voidaan olla montaa mieltä, koska ehdimme kokeilemaan jo kyseistä einestä). Sekä laukkuvarkaista, jotka hyödyntävät mopoja laukkujen varastamiseen. Sekä paikallisesta autokulttuurista (vasemman puoleinen liikenne, jossa kaikki menee miten sattuu, mutta silti joustavassa kaaoksessa). Ja monesta, monesta, muustakin asiasta. Yhteenvetona voisi todeta, että vierailu suurlähetystössä oli etenkin informatiivisesti erittäin antoisa ja saimme muun muassa edellisiin kysymyksiin vastauksia, jotka antoivat suhteellisen positiivisen kuvan Malesian tulevaisuuden näkymistä.

Suurlähetystön jälkeen suuntasimme takaisin Petronas Towerin lähistölle maanalaiseen kala-akvaarioon, joka oli myöskin antoisa kokemus. Koska kuvat kertovat parhaiten ja niin edespäin, on alla kuvia paikan päältä.

20151127_150400 20151127_150826 20151127_152326 20151127_154218

Kalarikkaan akvaariokokemuksen jälkeen matkamme jatkui Petronas Towerille syömään ja kaupustelemaan, minkä jälestä tiuku alkoi olla jo niin paljon, että excuryhmämme päätti suunnata läheiseen Skybariin nauttimaan paikan maisemista ja tarjoilusta.

AknszNNt2u5t7W0hLFfHXCvhQ7Kwosyp1ORVLrXNPHLD (2)

Illasta vierailtiin vielä Kuala Lumpurin kauppakadulla, jossa exculaiset saivat nauttia monenlaisia ja maukkaita malesialaisia katuruokia.

Tähänkin blogipäivitykseen on tulossa lisää kuvia lähiaikoina, mutta tässä jo hieman ensimakua neljännen excupäivän tapahtumista.

Nyt syömään loput katukaupasta ostetut tuliset pekonit, hammaspyykille ja torkkumaan, sillä huomenna (eli tänään) odottaa muun muassa Batu Caves!

-Jesse, Emma ja Ida.