Ulkoexcun odotetuimpien kokemuksien joukossa oli paikallisten vessojen kokeilu. Kuulopuheiden perusteella edessä olisi uskomattomia eroavaisuuksia suomalaisiin käymälöihin verrattuna, mikä löisi meidät ällikällä. Paikan päällä heti lentokentällä selvisi, että isojen poikien ja tyttöjen jutut eivät olleet pelkkää kukkua. Vessoihin oli ikään kuin liitetty käsinoja täynnä mitä mielenkiintoisimpia nappuloita täynnä jännittäviä häkkyröitä! Hyvällä lykyllä napeissa oli myös englanniksi selitykset, mutta jännittävämpää oli sokkona…
Kategoria: Ulkomaan excursio 2017
30.9.2017 Seikkailua Osakassa ja Narassa: Osakan linna ja Nara Park
In English below Ensimmäinen kokonainen päivä pidettiin puhtaasti vapaapäivänä, jotta kukin saa tehdä mitä haluaa, tutustua Osakaan ja palautua matkustamisesta omaan tahtiin. Osa poppoosta päätti kierrellä hostellin ympäristöä ja muuta Osakaa, ja tutustua muun muassa kauniiseen Osakan linnaan, joka on Osakan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Kahdeksan ihmisen ryhmä suuntasi tutustumaan läheiseen 500 000 asukkaan ”maalaiskaupunkiin” Naraan. Kaupungin Nara Park -niminen puisto…
Vihdoin Japanissa yli 24 tunnin matkustamisen jälkeen!
Ensimmäiseksi, täällä on lämmin, keskimäärin +25 astetta! Toiseksi, täällä ei tosiaan ole roskakoreja ei sitten missään. Lisäksi, vessoista voi valita toiminnon, joka pesee peppusi puhtaaksi. Katujen vieressä on juoma-automaatteja joka korttelin välein ja tarjonta on mehuista kuumaan kahviin ja alkoholijuomiin. Saavuttuamme Tokyoon noin 12 tunnin lennon jälkeen Tokyon Naritan lentokentälle, joukko keräsi paljon katseita kiitos teekkarilakkien. Keräsimme jopa niinkin paljon…
Ulkoexcu 2017 starttaa pian!
In English below ———————– Ympäristörakentajakillan perinteisen ulkomaanexcursion aika on jälleen koittanut! Tänä vuonna matkaan suuntaavat vuosikurssit -13 ja -14. kohteenamme Japani! Kerromme matkamme kulusta tämän blogin kautta. Ulkomaanexcursio toteutetaan joka toinen vuosi, ja jokainen excuryhmä päättää kohteensa itse. Rahat reissuun kerätään talkoilemalla ryhmän kanssa. Ryhmämme aloitti talkoilun jo syksyllä 2015. Näkyvin talkoilumme muoto on suurimmalle osalle teistä jo tuttu…
4.12. Tutustumista Kota Kinabaluun, jokiristeilyä sekä tulikärpäsiä
Perjantainen aamu avartui kirkkaana ja erittäin lämpimänä Auringon noustessa käytännössä pilvettömälle vanhalle taivaalle Kota Kinabalun kaupungissa. Excupoppoo aloitti aamutoimensa vaihtelevasti, sillä aamuksi ei ollut valmiiksi suunnitteilla mitään menoja. Hotellissamme ei ole omaa ravintolaa, joten aamupala nautittiin läheisessä Ratatouille-nimisessä ravintolassa. Aamupala oli aiemmista Kuala Lumpurin ja Singaporen buffet-vaihtoehdoista poiketen listalta valittu ateria vaihdellen englantilaisesta aamupalasta tonnikala-sandwicheihin, omelettiin sekä kasvislautaseen. Allekirjoittaneen mielestä ainakin…
3.12. Lähtö Singaporesta Kota Kinabalulle
Aamulla hotellin puhelinherätys herätti meidät 04.50, jotta ehtisimme Kota Kinabalun lennolle. Aamupala oli kevyehkö, mutta onneksi lennolla saatiin toinen kattaus, jotta jaksettiin paremmin. Lento ja matkat sujuivat taas ongelmitta. Singaporen siistin ja lainmukaisen yleisilmeen jälkeen Kota Kinabalu vaikutti aika junttimaiselta. Hotellihuoneetkaan eivät olleet niin hohdokkaita kuin mihin ollaan totuttu tällä reissulla, mutta sijainti on hyvä. Lisäksi ympäristö vaihtui suurkaupungin melskeestä…
2.12. NUS, Neste, Botanical Garden, Gardens by the Bay ja Marina Bay Sands vol. 2
Aamulla NUSsiin. National University of Singaporessa meitä oli vastassa yliopistolla työskentelevä ranskalainen tohtori Olivier Lefebre, joka oli vesipuolen avustava professori. Tämä herrasmies kertoi yleisiä asioita yliopistosta, opiskelumahdollisuuksista sekä käynnissä olevista tutkimusprojekteista. Pyysimme vierailun lopuksi vielä kierrosta salaisessa labrassa. Salainen labra kuulosti hienommalta kuin mitä se oli, sillä se muistutti paljon Oulun yliopiston labroja. Huomasimme, että kilpailuissa pärjääminen oli erittäin tärkeää…
1.12. NEWater, Chinatown ja Marina Bay Sands
Tavoilleen uskollisena ryhmämme heräsi aamulla lyhyiden yöunien jälkeen kauniiseen, lämpimään aamuun ja odottaen innolla tulevaa päivää ja ensimmäistä yritysvierailua. Tällä kertaa turhia kikkailematta löysimme helposti perille NEWateriin, joka tekee käsitellystä jätevedestä jälleen juomakelpoista. Yrityksellä oli vierailukeskus, jossa tutustuimme paikkaan muutaman muun ryhmän kanssa. Esitys oli yksinkertaistettu kaikille sopivaksi, joten meille siitä ei hirveästi jäänyt käteen, tekniset tiedot olivat aika suppeita…
30.11. Sentosa ja Night Safari
Aamu valkeni aurinkoisena, joten päätimme lähteä ensimmäistä kertaa rannalle. Rantakohteeksi valikoitui Sentosa, keinotekoinen saari. Saarella oli kaiken näköistä hilavitkutinta ja paljon nähtävää, mutta suuntasimme lähes sokeina kohti rantaa. Kikkailuksihan se meni, mutta rannalle päästiin. Siellä meitä odotti lämmin merivesi ja valkea hiekkaranta. Meduusat toivat pientä lisäjännitystä uiskenteluun, sillä jo ensimmäinen mereen uskaltautunut koki pistävän kohtaamisen. Rannalla päivä kului mukavasti maitovalaina…
29.11. Lähtö Kuala Lumpurista Singaporeen
Koska niin kovasti rakastamme aikaisia aamuherätyksiä, oli mukava lähteä kohti Singaporea heti aamusta. Onneksi matkat (taksi+lento+taksi) sujuivat ilman kommelluksia ja pääsimme heti hotellihuoneisiimme. Hotelli oli miellyttävä, erityisesti pojille. Neljästään he saivat jakaa parisängyn ja yhden pedin. Koska homostelu ei ole sallittua Singaporessa, pyysivät he lisävuoteen. Tilaa ei siltikään ollut ruhtinaallisesti, vaikka Hotel Royalissa oltiinkin. Majoittumisen jälkeen suuntasimme uima-altaalle, nautittuamme…